9 1/2.

Tosiasia. Okei ei mulla oo niin paljon pikkuhaavoja :-D ps. Piirsin nopeasti, älkää varsinkaan välitä käsistä

9.

Koska tunsin jo paljon paremmin ja toissapäivänä himoitsin jotain naposteltavaa, menin eilen kaupunkiin yksin. Huomaankin pian ihailevani enemmän kaupungin kauniita rakennuksia, enkä mennyt kauppoihin, vaikka näyttivätkin hyviltä. Ostin kuitenkin joitakin vaatteita sekä maailman ihanimman repun (jonka hintaa en tiedä, haha!).

Nimittäin repun hinnassa oli häikkää, eurossa se oli halvempi ! :D Mikäli muutan euro frangiksi, tulisi 30 frangi hinnaksi!

Kun olen ihaillut kylliksi kaupunkia, menin etsimään herkkukauppaa. Juna-asemasta löytyi Lollipop-niminen kauppa, joka myy liian makeita. Kiinnostuin sen sijaan vierellä olevasta postikorttikaupasta. Siellä oli ihania vanhanaikaisia-, taitettuja-, miljoona erilaisia onnittelukortteja ja kaikki mahdollista! Mulla taisi mennä 15 minuuttia kauppaan tutustumiseen, jonka jälkeen menin isoon kaupaan nimeltään Coop. Löysin heti karkkia ja otinkin kaksi isoa haribokarkkipussia (jotta en tarvitsisi ostaa taas lähiaikoina). Sen jälkeen menin katsomaan suklaata ja voi vitsi, valintavaikeus oikein iski! Oma osasto suklaalle! Siis ihan oikeasti, kokonainen osasto pyhitetty suklaalle!!! Säikähdin määrää niin, että otin nopeasti turvallista valkosuklaata.
(huijasin alussa, söin haribokarkit loppuun tänään)

Eikös ookkaa söpö reppu?

Shoppailun jälkeen menin kotiin ja mulla oli ongelmia ulko-oven avaamisessa. Seisoin siellä varmaankin 5-10 minuuttia yrittäen avata oven väärin. Ehdin jopa lähettää hostäidille avunpyyntöjä (olin silloin yksin kotona) ja toivoin, ettei naapuri näe mua. Onneksi tajusin avata sen pian avunpyyntöjen jälkeen, koska hostäiti olisi tulossa vasta tunnin päästä, haha! Sen jälkeen menin pihalle tutkimaan ja löysin söpön koteloetanan (täällä niitä näkee kaikkialla) ja illalla mietin olisiko se vielä siellä, jotta voisin ottaa kuvan. No menin katsomaan ja koin jotain, josta sain pienoisen trauman. Söpön koteloetanan sijasta siellä oli varmaankin 10 sormen pituisia (yksi oli jopa lihava!) etanoita ilman koteloita. Hypin nopeasti sisälle ja kerroin traumasta hostäidille. Hän vaan naurahti ja sanoi, että aamulla niitä on paljon. Hän jopa kerää niitä pussiin ja laittaa pois. Hyi!

Hehe

Tajusin täällä myös perheen merkityksen. Kun seuraa toista perhettä sivusta, ymmärtää molempien osapuolta keskustelussa yms. Tajuaa, miten tärkeä perhe onkin, vanhemmat haluavat parasta lapsilleensa, eivätkä ärsytä tahallaan. Hassua, mun piti oikein matkustaa toiselle maalle tajuakseni. Olette tärkeitä mulle, rakastan teitä! <3

En jaksa enää meikata yhtään :D 

Ps. Rakastan puutarhaa.

8.

Saikku jatkuu vielä tämän viikon, vaikka periaatteessa olen parantunut täysin. Ainakin tuntuu siltä, vähän yskä vielä. Viikonloppu ei onneksi mennyt kotona olemiseen (mitä, sanoinko just tätä taloa kodiksi?!), vaan markinnoissa tutustumiseen ja eilen vierailtiin kaupungissa nimeltään Lenzburg. Siellä käytiin museossa, joka kertoi valinnoista. Oli mielenkiintoista tutustua, vaikka silloin vähän harmitti, etten osannut saksaa vielä. Pyysin hostvanhempia tulkkamaan paljon, hih! Kiitos heille! Sen jälkeen vierailtiin viittomakielisen pariskunnan luona ja tajusin ymmärtäväni aina vaan paremmin paremmin. Maistoin jopa ekaa kertaa mustaa vadelmaa, heh!

Tänään, kun kävelin kauppaan ostamaan peilin ja shampoota, koin oudon hetken: mua vastaan tepasteli aasi, hevonen ja poni. Vanhempi mies tosin talutti niitä, mutta se oli outoa. Tämä ei ole mikään kylä, kaukana kaupungista oleva maatilakylä, ei. Täältä kaupunkiin on ehkä 7 minuutin bussimatka ja tää on sellanen kaupunginosa. Silti näen kanoja, lehmiä ja hevosia. Woot.

Vähän matkan päästä törmäsin eläimiin.

Musta on ihanaa, että Winterthur ja koko Sveitsi on niin vanhanaikaista. Erilaista verrattuna Suomeen.

Ps. En voi lakata ihmettelemästä, miten autoilijat kunniottavat kävelijöitä täällä. Aina kun menen suojatielle, auto pysähtyy. Aina.

Pss. Musta tuntuu, että olen yhä kiinni Suomessa. 

7 1/2.

Bussi/ratikka/junalippu täällä on hullun halpaa. Opiskelija pääsee 880 frangilla mihin vaan sveitsissä vuodessa. Millä vaan. Itse pääsen vielä halvemmalla: 330 frangilla vuodessa mihin vaan.

Wow!

7.

Nyt oloni on paljoon parempi, eikä kurkkukipu kiusaa enää. Olen nyt siis ollut kaksi viikkoa täällä Sveitsissä, wow! En tiedä voinko aloittaa työt jo ensi viikolla, vaikka lääkäri määräsikin mulle kaksi viikkoa saikkua. Toisaalta kun eilen käytiin hostäidin ystävän luona, kävely uuvutti mua. Vaikka se olikin 10 minuutin kävelymatka se. Hmph. Haluan nyt mennä kaupunkiin ostamaan pari housuja, tyhmänä otin vain viisi pitkiä housuja (joista kaksi kuviollista, eivätkä sovi ihan kaikkiin paitoihin) ja nyt huomaan tarvitsevani enemmän. Ehkä joskus...pian!
Oon viime aikoina mm. ollut kissavahtina(meille tuli uusi pentu), juonut paljon teetä (pitäähän sitä kofeiinia saada jostain), lepäillyt, ihailllut sveitsiläistä viittomakieltä ja syönyt hyvin. Sveitsiläinen ja suomalainen viittomakielet ovat niin erilaisia, että hui hai. Täällä on myös TOSI vahva huuliokulttuuri ja hostvanhemmat taitavat lip-readingin paljon mua paremmin. Host-siskot saattavat puhua heille ilman viittomista ja vanhemmat ymmärtävät. Epäluonnollista! Host-isä on kertonut, että täällä kuuron on vaikeaa saada töitä, jos ei osaa huuliota. Kaikki ihmiset, joita olen tavannut, ovat erittäin reippaita ja ahkeria. Heillä on monta eri projekteja, harrastuksia ja töitä. Kaippa se on osa sveitsiläistä kulttuuria.
Ruokakulttuuri täällä on vähän erilaista; aamupala, keskipäivän lounas (jonka taisin juuri ohittaa, hups) ja illalla tukevaa päivällistä. Ei iltapalaa ja pikkunälkään saa ottaa mitä vaan. En vielä totu siihen, että saan käyttää täällä mitä vain ja saan ottaa mitä vaan. Ehkä joskus sitten!

Koska olen ollut viime aikoina vaan kotona, kuvasaldo jää vähäiseksi tällä kerralla.

Täällä ruskettuu tosi helposti, olin vain 1-2 tuntia auringossa ja ta-daa!

6 ja puolikas.

Minä, Monika, tunnettu kahvijuopon maineesta ja hymyilemisestä, en ole juonut kahvia ehkä viiteen päivään eikä mieli ees tehnyt. Shokki. Sentään hymyilen vielä!

6.

Oon asunut tässä perheessä jo viikon ja hostperhe on kiva! Meille sattui pari vastoinkäymistä jo heti. Ekat päivät täällä olivat kivoja, vaikka tunsin jatkuvasti väsymystä. Käytiin mm. kaupungissa tutustumassa, eläinlääkärissä ja kaupunginosan tutustumassa. Mentiin myös katsomaan kissanpentuja (olisin voinut kaapata yhden! Pikimusta 4 viikon ikäinen vaan kiipesi syliini koko ajan, aw!). Matkalla katsomaan kissoja tapahtui yksi kolari, jonka vuoksi matka kesti odotettua pidempään ja hostäidin mukaan täällä tapahtuu usein kolareita. En yhtään ihmettele, täällä ajotyyli on paljon rennompaa ja huolimattompaa verrattuna Suomeen. Oon myös ottanut yhteyttä tukihenkilöön ja huomenna mun pitäisi mennä kouluun tutustumaan ja tapaamaan yhtä tiettyä opettajaa.

Yhtenä päivänä (en muista milloin, niin sekaisin olen) mun korviin alkoi sattua ihan hullun lailla, en saanut nukutuksi koko yön ja päivällä olin ihan zombi. Oltiin silloin kolmistaan hostsiskojen kanssa ja olisin voinut olla niiden kanssa tai jotain. Menin pihalle aurinkotuolelle ja nukahdin sinne hetkessä, kunnes kissa tuli haistelemaan mun varpaita ja heräsin siihen. Host-isä ihmetteli töistä palattuaan, miksi olin yksin ja selitin. No sen jälkeen menin huoneeseeni ja taisin nukkua illasta 20- päivään 13 asti. No perhe oli huolissaan ja miettivät pitäiskö mun mennä lääkäriin. Olin aluksi, ei ei tarvii korvani taitaa olla vaan tulehtunut. Host-äiti kävi kaupassa ja osti korvatippoja, jotka eivät auttaneet vaan valusivat korvasta. Silloin menin host-äidin luo ja kerroin mitä tapahtui. Hän sanoi, että meidän pitää mennä samantien lääkärille ja hän huomasi kuumeen.

Mentiin lääkärille ja pääsimme jostain syystä ensimmäisenä sisään, vaikka odotushuoneessa oli muitakin. Lääkäri sanoi, ettei korvissani ole mitään vikaa ja olin silleen "mä tiesin!" mutta kun tutki kurkkuani ja kuumettani (oli silloin 38,8, vaikka tunsin itseni aika terveeksi) hän totesi mun olevan kipeä. Otti kurkustani näytteen anginan varalta, mutta sitten multa otettiin verinäyte. Mulla on... öhm.. pusutauti. Eli mun pitää vaan levätä pari viikkoa ja kaikki harjoittelut siirtyvät sitten. Perhe on jo järjestänyt kaikkea kivaa täksi viikonlopuksi, mutta olen vaan huoneessani kun perhe pitää hauskaa, haha! Onneksi hostsisko on etsinyt kaikki dvdit, missä on jooko suomi tai enkku tekstityksenä.

Eli mulla ei ole ehkä mitään kerrottavaa seuraavaan pariin viikkoon, pelkkää lepäämistä :-)

Perheen toiselle kissalle tapahtui pieni haaveri ja sillä oli kuume.. raukka 

Sveitsiläistä aprikoosia, nam!

Noilla kukkuloilla elää lehmiä ja siellä on tms maantiloja. Tossa taitaa olla maatilakoulu.

Ihmettelin miksi tuollainen suihkulähde ja sitten huomasin vierellä olevan ravintola(en ole edellee varma oliko se ravintola) jonka nimi on "Wülf..." aha!


Ps. onnistuin jo failamaan kauppakäynnin.
Pss. Jännä kokemus tänään, näin unta miten yritän etsiä epätoivoisesti sanakirjasta jotain, mutta tajusin näkeväni unta just siinä sängyssä ja pyysin kaksoisolentoni lopettamaan turhan etsimisen, koska kaikki on vaan unta. Se "niin" ja hymyili!

5.

 

Terveisiä Sveitsistä! Olin sittenkin kipeä toissapäivänä ja nukuin sitten toooosi huonosti (mietin jopa, että teen kuolemaa! Oli niin huono olo, mutta se on kai ramppikuumetta!) Mulla on yhä valtava imusolmuke niskassani ja ehkä vähän kuumettakin, mutta I feel better than yesterday! Kun lentokone laskeutui Zurichiin, tajusin olevani täysin yksin. Tuntui niin mahtavalta tajuta se, enkä voinut lakata hymyilemästä. Mentiin siis Zurichista Berniin junassa ja huomasin heti; ihmiset ovat paljon iloisempia täällä ! I belong to here! Junasta näkyy myös vuoret ja turkoosia turkoosimpi Aare-niminen joki. Aijai, miten kaunista... Mutta huono onni varjosti meitä (minä ja ensimmäinen kuuleva. host-äiti); meillä oli huono olo ja muuten meidän piti mennä hänen perheensä luo. Sain nukkua huoneessa, josta avautui niiiiiiin kaunis maisema Jura-vuoristolle. Ihailin aina välillä parvekkeella (vessa-parvekkeelle-syömään-parvekkeelle tms :D) ja mua ruokittiin tosi hyvin. Sain jopa maistaa sveitsiläistä perunaruokaa; röstiä. Se maistui niin hyvältä. Oli muuten hauskaa kirjoittaa koko ajan suomea (host-äidille) ja englantia(hänen siskollensa). En vielä käsitä, miten ystävällisiä ihmiset voivat olla just hetkeä aikaisemmin tavanneelle henkilölle! Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.

Tänään nukuin niin pitkään niin paksussa peitossa, että mulla nousi taas kuume ja korvaan alkoi sattua, mutta nyt kaikki on hyvin... (kai!) ja kahdelta mentiin sitten Winterthus-nimiseen kylään junalla varsinaiselle isäntäperheelle. Mua jännitti ihan älyttömästi silloin, en tiennyt yhtään miten jutella host-äidin kanssa. Sain heti lämpimän vastaanoton ja rupattelukin toimi... no, ymmärrän melkein kaiken mitä hän sanoo minulle, mutta en itse ole kovin taitava viittomaan. Vielä!!! Nyt olen koko päivän ollut täällä ja mulla on tosi hyvä fiilis tästä perheestä.

En ole miettinyt miten kaunista täällä onkin ja oon nyt yllättynyt täysin!

Tällainen maisema avatui parvekkeelta! Lampaatkin näkyy!

4.

Olen nyt autossa isän kanssa matkalla helsinkiin, jossa yövytään hotellissa ja sitten huomenna onkin jo lähtö. Oon jostain syystä rauhallinen kuin villipytty, enkä jännitä yhtään. (Öisin ehkä jännitän alitajuisesti, en nimittäin saa unta.) Eilen meinasin raivostua, mulla oli pientä kuumetta. Vilustuin, kun hihnuilin toissapäivänä shortseissa ja tuubipaidassa sateessa. No onneksi kuume on ohi ja aioin eilen pakata mutta en jaksanut. Joten tänään aloin pakata ihan hullun lailla, tungin melkein koko vaatekaapin sisällön matkalaukkuun. Nyt pelottaa, unohdinko jotain erittäin tärkeää. (Passi, on, raha, on.)Viime tipassa pakkaaminen on niin stressaavaa, etten suosittele sitä kenellekään. Et yhtään tiedä, mitkä ovat sun lempipaitojasi, mitä et tule käyttämään koko vuoden ja niin edelleen. Tein muutenkin melkein kaiken liian myöhään, ostin lahjat isäntäperheelle, otin passikuvia juna/bussilippuihin ja yritin tavata joitakin ihmisiä tällä viikolla.

Mua ei ole muuten varoitettu näistä fiiliksistä ennen lähtöä. Tuntuu niin haikealta katsoa turvallista ja tuttua Suomen maisemaa viimeistä kertaa ennen ensi vuotta. Aivan kuin olisi jättänyt peruskoulun taakseen pitkän oppitien jälkeen tai jotain vastaavaa. Oli aivan kamalaa halata äitiä ja siskoa tietäen, ettei heitä nähdä niin pitkään aikaan. Onneksi on skypet (pelkään perheeni ja sukuni yrittävän ottaa yhteyttä liian usein! :-D heitä tuntien se on hyvin mahdollista!)

Huomenna sitten alkaa uusi luku elämässäni! ;)