keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

3.

Eilen sain kivan sähköpostin: saapumisperhe on varmistettu! Eli tässä perheessä tulen majoittumaan pari ensimmäiset viikot ja sen jälkeen katsotaan jäänkö sinne tai siirrynkö toiseen perheeseen. Perheessä on vanhemmat, kolme lasta ja kaksi kissaa! (Jippii, vihdoinkin pääsen asumaan eläinten kanssa!) Ainoa "huono" puoli on se, että perhe asuu 30 minuutin päästä Zurichista, jossa tulen työskentelemään. Eipäs se mitään, kestäähän täällä Jyväskylässä bussiyhteydet yhtä kauan. Kai sen takia yfu haluaa etsiä minulle lähempänä asuvaa perhettä. Asiat näyttävät hoituvan itsestään, eikä mulla ole kuin muutama juttua täällä Suomessa ennen kuin lähden(mm. rokotus). Tänä viikolla yritin siivota huoneeni huonoin menestyksellä; siskon on tarkoitus muuttaa huoneeseeni kun lähden. Käytännössä tämä huone on minun enää pari viikkoa. Ai kauheeta, muistan yhä sitä hetkeä kun halusin maalata seinät vaaleansinisiksi ja muutin ihkaomaan huoneeseen. Mietin, mitä jos jättäisin siivoamiset siskon ja äidin harteille, etten ihan pillahda itkuun jokaisen muistoesineen löytämisen yhteydessä. Jos vaan kehtaisin.
"Yhyy, tämä oli mun ensimmäinen lompakko..."

Oon miettinyt mikä olisi kovin paikka mulle koko vuodessa. Luultavasti kavereiden ja perheen kuvien katsominen facebookista tai instagrammista. Tykkään niin ajatuksesta, että kuulun johonkin ja nyt mun pitäisi seurata vaan sivulta tärkeiden ihmisten elämää. En saisi tietää pintaa syvempiä asioita ennen kuin palaan. Kyllähän saan siellä hyviä kavereita, mutta silti on vaikeaa jättää joitakin ihmisiä (joiden elämään olet kuulunut jopa kymmentä vuotta - tai enemmänkin).  Ymm..


perjantai 26. heinäkuuta 2013

2.

Tänään. Tuli. Lentotiedot. Kaikki on siis valmista, kahden viikon päästä olen lentokentällä matkustamassa kohti tuntematonta. Siellä, missä voin aloittaa kaiken ihan puhtaalta pöydältä. Siellä, missä ihmiset eivät tiedä mun taustastani. Perheestä en tiedä vielä, vaikka olisi se kiva tietää. Klup.

Kesällä meinasin saada sydänkohtauksen, kun mikään koulu Sveitsissä ei ottaisi mua vastaan. Sveitsi onkin vanhanaikainen maa ja kallis sellainen, jopa koulumaksut olivat päätä huimaavia. Hetken näytti, etten pääsekkään ja olin aivan epätoivon partaalla.Aloin jopa suunnitella vaihtoehtoa B;ta, jotta en pettyisi pahasti jos en menekkään. Suunnittelin mielessäni kaiken valmiiksi, kun sain sähköpostin. Mulle tarjottiin erilaisen mahdollisuuden kokea vaihtovuoden; perinteisen koulukäynnin sijasta menenkin Sveitsiin työharjoitteluun kuurojen kouluun ja vanhainkotiin. Kahtena päivänä kävisin kuurojen koulussa opettajan assistenttina, toiset kahtena päivänä vanhainkodissa ja viidentenä päivänä opettelisin kuurojen kulttuurista sekä sveitsiläistä viittomakieltä. This sounds so good! Ensin mun pitäisi olla puoli vuotta Sveitsissä ja puoli vuotta Saksassa, mutta nyt näyttää siltä, että olenkin Sveitsissä koko vuoden!

Pakko sanoa, etten ole ikinä yhtä innoissani sekä peloissani!


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

1.

Olen Monika, olen menossa Sveitsiin vaihtoon syksyllä ja aion käyttää tätä blogia päiväkirjana, jotta sukulaiset ja ystävät voivat lukea kuulumistani siellä. Olen 96-syntyinen ja jos olisin Suomessa ensi syksyllä, olisin lukion kakkosella. Tämän päätöksen tein pienenä, joten on uskomatonta nähdä sen käymässä toteen. Saatan kirjoittaa sarkastisesti tai ironisesti sekä ujuttaa teksteihini typeriä vitsejä, joten varautukaa siihen.
Multa puuttuu kuulo, mutta se ei tietenkään estä unelmien tavoittelua. Olen ihan innostunut opettelemaan monta eri kieliä siellä Sveitsissä; saksaa, sveitsiläistä viittomakieltä sekä ehkä aslii (eli amerikkalaista viittomakieltä) ettäs kansainvälistä viittomakieltä. Jännää!
Näkyillään! :--)