50. Viimeinen postaus.

Heti kotiin saavuttuani oli pakko ottaa tällainen kuva. 12,14,16&18. Kamera taitaa vaihtua joka 2. vuosi.

Mun elämä alkoi normalisoitua täällä Suomessa. Oon tosi levoton, mun on tehtävä jotain koko ajan etten pitkästy. Vaikka mua väsyttää niin paljon toi viimeinen leiri ja mun on levättävä, en vaan malta.
Mun fiilikset ovat aika sekaisin. Viimeinen ilta sveitsissä oli ihana päivällinen kera perheen. He yllättivät antamalla niin kivan lahjan, että aloin itkeä. Sitten katsottiin futispeliä, Sveitsi vastaan Honduras. Tuntui, etten olisi ikinä lähdössä. Jäisin ja jatkaisin elämääni. Sitten seuraavana aamuna jouduin olemaan yksin kotona koska perhe oli töissä. Päivä oli niin pitkä, en tiennyt mitä tehdä. Siivosin huoneeni, kävin vaihtamassa rahat euroksi, lähetin postipaketin jne. Mutta silti kello näytti vasta 11 ja joka kerralla kun ohitin huoneeni, aloin itkeä. Tai jos joku perheenjäsen kysyy että miltä tuntuu, aloin itkeä. Kun jätettiin kodin ja isä&sisko saattoi mua pysäkille, aloin itkeä. Itkin bussissa kunnes rauhoituin. Mentiin Baseliin äidin&kahden vanhimman siskojen kanssa. Se tuntui niin oudolta. Tuntui, että olisimme menossa matkalle yhdessä, en mä yksin sinne Saksaan mene. Kun piti hyvästellä perheen, itkin. Enkä katsonut taakseni, en pystyisi. Yöjunalla mentiin Berliiniin ja mulla oli niin kauhee tunne. Halusin kotiin. Ihan sama mihin, mutta en halua olla missään keskellä Saksassa. Ärsytti. Kun saavuttiin leirille, oltiin toisena. Meidän lisäksi vain hollannissa olleet vaihtarit oli paikalla. Kello oli vasta jotain 10, avaimet saatiin kello 15. En voinut mennä huoneeseeni nukkumaan. Tylsä päivä. Leiri ei ollut mulle sopiva, sillä kaikki löysivät toistensa heti kun itse mietin kenen kanssa jutella. Tutustuin kivoihin ihmisiin ja taidan mennä joskus itävaltaan kaverille. Mutta siis halusin koko ajan kotiin. Laskin päiviä. Laskin tunteja. Leiri sopi enemmän kuuleville, sillä siellä oli paljon musiikkiin liittyviä asioita, että halusin vaan kotiin. Koti.
Kun piti mennä lentokentälle, monet itki siellä leirissä. Mä en. Olin niin innoissani. Perhe. En silti tiennyt miten reagoida, miten vastaisin kun perhe kysyy mitä kuuluu. Olin niin väsynyt. En silti nukkunut lennolla, vaan juttelin yhden toisen vaihtarin kanssa melkein koko ajan. Sitten kun saatiin laukut, olin eka suomalainen vaihtari kuka meni ulos. Hyvästelin tosi nopeesti muut ja halusin vaan nähdä perhe. Heti kun menin ulos, meinasin mennä paniikkiin kun nii sankka ihmisjoukko oli odottamassa meitä ahhaha! Löysin kuitenkin heti perheen ja olin onnellisesti. Vihdoin kotona. Sinä päivänä tein niin monta asioita; käytiin mummolassa, tapasin yhden kaverin ja kävin saunassakin. Outoa lukea kaikkialla suomea.

Musta tuntuu, että olisin aina ollut täällä. Mikään ei ole muuttunut, kun vaan olin vuoden poissa ja kaikki pysähtynyt. Nyt palaan ja kaikki jatkuu. Vaikka onhan tämän vuoden aikana tapahtunut paljon asioita, mutta silti, ei se tunnu siltä. Pikkuasiat tuntuvat oudolta, esimerkiksi mikrouunta saa käyttää. Meillä ei ollut mikrouunta jne.

Sen pituinen mun vaihtokertomukseni. Kysymyksiä saa kysyä, vastaan täällä vielä. Mutta tämä blogi jäänee muistoksi netissä.

En ole koskaan täysin kotona, minulla on kaksi kotia.

Tärkeä ilmoitus

Suomessa!!! Kirjoitan myöhemmin lisää

49.

Joskus kuvat kertovat enemmän kuin sanat. Kuvasaldo viime viikonlopusta. Vai? Huomenna mulla on yksi lehtihaastattelu ja sen jälkeen miniloma. Sitten käyn saksankurssilla vielä kerran ja kaksi työpäivää. Sitten yöjunalla Berliiniin. Sitten Suomeen.

48.

3 viikkoa. 22 päivää. Liian vähän aikaa. Apua. Mä oon joskus selaillut muiden blogeja ja ihmetellyt, miltä heistä oikein tuntuu, kun palaamiseen on niin vähän aikaa. Nytpä tiiän sen ja apua. Täytyy tehdä jotain erityistä, mutta en oikein tiedä mitä. Seuraavat 3 viikot on täynnä ohjelmia, tai no pyhitän sunnuntait itselleni ja "mini"lomallani en tiedä mitä tehdä. Apua. Apua. Apua. Sitten olen berliinissä, mutta tulkkien kansa on vähän ongelmia vielä, joten toivottavasti, että kaikki menee hyvin ja tapaan eurooppalaiset vaihtokamut vielä kerran.

Meillä oli PRO viime viikonloppuna ja vitsit miten väsynyt olinkin. Liian vähän kahvia. Joten viikonloppu meni vähän sumussa, menin aikaisin nukkumaan vaikka olikin viimeinen YFU-tapaaminen mun osalta. Mutta tykkään siitä, kun jokainen saa kirjan, missä komeilee jokaisen pärtsä. Oma myös ja sitten nimetään oma kirja,jotta tietäis sen olevan oma. Sitten antaa joillekin, jonka on kirjoitettava oman naaman viereen viesti kirjan omistajalle. En oo lukenut viestejä leirissä, joten kotona monet viestit hymyilyttivät.
Sunnuntaina hyvästeltiin ja olin silloin tosi positiivinen. "Älä itke, tää ei oo hyvästi. Näkemiin pikemminkin!" Mutta sitten maanantaina olin maissa. En tiedä, miksi. Ehkä tajusin myöhään, että se on todellista. Viikonlopun aikana tajusin myös, mitä mun täytyisi tehdä ennen lähtöä. Pari virallista asiaa, pah.

47.

Oon ollut kiinalaisessa puutarhassa Zürichissa, kuvaillut kissoja (ne on niin kuvauksellisia!) ja tänään käynyt viimeinkin St. Gallenissa kunnolla. Ensi viikolla mulla on PRO-leiri, eli tämän vaihdon viimeinen leiri täällä. En tiedä millaista siitä tulee olemaan, kaikki itkee varmasti siellä haha! 

Näyttää siltä, että nykyään oon laiska kuvaaja enkä säädä asetuksia oikein hehe... Mutta siis ekat kuvat on otettu kaverin kameralla :)

Ps. Oon hymyillyt ihan älyttömästi, kun jäätiin juttelemaan vähän vastaavan opettajan kanssa ja hän on sanonut "Tiesitkö että kuuroja opettajia on liian vähän? Oon jo sanonut kollegalle, että jos saisin päättää, susta tulisi hyvä opettaja täällä. Oikeesti, oisin halunnut sut töihin tänne! Voitko kuvitella asuvasi täällä?" :D

46.

Tunnemyrskyjä. En välillä tiedä miksi olen täällä, mutta välillä tulee sellainen fiilis, että eiei joo kuulunkin tänne. Arkipäivät menee aika normaalisti, enkä jaksa tehdä mitään normaali arkipäivän jälkeen mitään. Mielessäni pyörii aina jokin, mitä jotkut opettajat ovat sanoneet tai miten oppilaat reagoivat. Ei siinä ole tilaa vapaa-ajalle, vaikka valon saapuessa kevään aikana mulla on ollut enemmän aikaa, mutta olen niin itsekäs ja suomalainen, että vietän mieluummin aikaa itseni kanssa. Okei, asuvat kaverit liian kaukana ja täällä satoi viime aikoina melkein joka päivä. Tai no täällä on oikeastaan huhtikuun(=Aprilwetter), että samana päivänä voi sataa rankasti 5 minuuttia ja sitten aurinko paistaa ja niin edelleen. Vilustuin.

Iloisia uutisia; löysin ihanan nahkatakin alle 20 eurolla. Parasta.

45.

Lempieläimeni

Viimeinkin 18. Endlich 18.
Sori lyhyestä videosta, en jaksa kirjoittaa enemmän tekstitystä.
Entschuldigung für kurzen Video, ich habe kein Lust, Unterteil zu schreiben.

44.

Liian monta luonnosta arkistossa. Mää oon ollut vähän laiska viime aikoina, en oikeen ottanut kuvia tai jaksanut kirjoittaa. Osasyy saattaa olla pari viikkoa sitten alkanut kevätloma, joka jatkuu vielä ensi viikon ja sitten arki palaa. Tää on tavallaan viimeinen lomani täällä ja oon niin innoissani. Oon tämän aikana tavannut vaihtarikamuja, käynyt Saksassa Europa-park-nimisessä huvipuistossa sekä Milanossa. Milano ei ollut kovin kaunista, yllätyin itseasiassa. Uutta ja rikasta, vanhaa ja köyhää, pummeja, ihmispaljoutta jne. Ratikat, bussit ja metrot ovat aika vanhoja ja kuumia. Hiki nousi päähän, aurinko porotti ja lämpöä riitti liiankin. Käytiin katsomassa kuuluisaa paikkaa ja milanon futisareenaa tai jotain, harmi vaan ettei sisälle pääse. Törmättiin moneen, jotka osas viittoo mutta oon iloinen, että synnyin Suomeen. Italialaisillakin on vahva huuliokulttuuri, hyi.
Pari vanhaa kuvaa Lindau-reissusta, joita Isa on mulle lähettänyt.

Ja nyt päästään Milanon kimppuun.

Hehe kiitti sydämen muotoisesta pitsasta

Matka kesti vain 4 tuntia junalla.
Tällaista tällä kerralla. Todennäköisesti vika kirjoitukseni alaikäisenä !